Viikonloppuna vain oma perhe ei menoja

Huono Äiti sai avautumisen: ”Viikonloppu. Se on minun valtakuntani. Suljen läppärin kannen ja puhelimen äänen, ja maailma ulkopuolella katoaa. Kaksi päivää, jotka kuuluvat vain meille. Minä, aviomies ja lapset. Ei tapaamisia, ei sosiaalisia velvoitteita, ei turhaa hälyä.

Ystäväni soittelevat ja viestittelevät. He kyselevät, ehdottavat lounastreffejä ja lasten leikkitreffejä. Minä vastaan lyhyesti. ”Emme pääse, olemme perheen kanssa.” Se tuntuu joltain, mitä he eivät ymmärrä. Miksi viikonloppuna pitäisi tehdä suunnitelmia? Eikö ole itsestään selvää, että se on perhettä varten?

Vietämme aamut hitaasti. Syömme rauhassa aamiaista, katsomme ehkä piirrettyjä sohvalla. Keskellä päivää lähdemme ulos. Emme harrasta ohjattuja aktiviteetteja, vaan menemme metsään seikkailemaan, heittelemme kiviä järveen tai rakennamme majan. Olemme läsnä toisillemme, kuuntelemme ja puhumme.

Ensin tuntuu, että se on epänormaalia. Kaikki muut tuntuvat viettävän viikonloppujaan juosten paikasta toiseen. Mutta minä tiedän, että tämä on oikein. Tämä on se hetki, jolloin lataamme akkujamme. Maanantaina olemme valmiita kohtaamaan maailman taas, ja meillä on tunne, että olemme tehneet jotain, jolla on oikeasti merkitystä.

Tämä on minun valintani. Olen tietoisesti karsinut kaiken ylimääräisen, jotta voin antaa itselleni ja perheelleni sen, mikä on tärkeintä. Viikonloppu ei ole tila täytettäväksi, se on tila olemiseen. Ja me olemme. Yhdessä.”

Nimim. Kotihiiri